Tuttu kasvo
Hevosenomistaja
Helppo A
/
100 cm
21 vuotta vanha
Menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa.
|
Post by Tia-Maria Kokko on Sept 23, 2022 16:46:58 GMT
last edited Sept 27, 2022 19:31:13 GMT by Tia-Maria Kokko
|
||
Post by Tia-Maria Kokko on Sept 27, 2022 19:01:45 GMT
I: 27.09.2022 - Hankenpojat
》me to me: bitch you stress me out
Tilda oli käynyt taas Plantagenista uusia "ystäviä". Mä olin käynyt tankkaamassa, kun bensan hinta oli pudonnut 1,85 euroon litralta. Viikon päästä kasvit näyttäisivät yhtä surkeilta kuin Deeva tänään sateisessa tarhassa ja auton tankki olisi tyhjä. Mitäs itse oltiin päätetty muuttaa Helsingin sijasta puolen tunnin ajomatkan päähän Aihojoelle. Varmaan se vuokra, jonka täällä asumalla säästi meni suoraan bensoihin ja kulkemiseen. Ja Deevaan ja kasveihin. Tilda väitti, että kaikki oli ok, mutta mä näin kyllä ettei ollut. Jos jotain olin koulussa oppinut, niin lukemaan tilannetta.
Koko juttu oli vähän monimutkainen. Tilda oli hallitsematon luonnonvoima, mä taas kaiken kasassa pitävä liima. Me oltiin kuin paita ja peppu, joilla riitti puhuttavaa ja korjattavia vääryyksiä. Niin se oli toiminut meidän kahden välillä alakoulusta asti ja toimisi varmasti jatkossakin. Mä olin vain jotenkin etääntynyt Tildasta viime aikoina ja antanut meidän yhteisen kämpän räjähtää. Villakoiria pyöri siellä täällä ja puhtaat astiat alkoivat loppua, kun kumpikaan ei ehtinyt tai yksinkertaisesti jaksanut tiskata. Mä podin koko tilanteesta tunnontuskia. Olinhan mä vannonut, ettei kukaan tulisi meidän väliin. BFF, best friends for ever. Mä inhosin valehtelua ja olin aina ollut tosi ylpeä siitä, että olin sanani mittainen nainen. Paitsi nyt. Meidän koko yhteisen laulun sävel oli oikeudenmukaisuus, eikä mun osalta ollut oikea veto juosta pitkin kyliä poikaystävän kanssa.
Mä ja Mikael tavattiin reilu vuosi sitten opiskelijatapahtumassa ja meillä alkoi heti synkata. Yksi asia johti toiseen, käytiin muutamilla treffeillä ja tapailtiin kuukausi pari ennen kuin meidän jutusta tuli virallista. Se oli törkeän komea, 185 senttimetriä pitkä, treenattu ja tummatukkainen. Ennen mä ja Tilda oltaisiin hihitelty ihastuksillemme yhdessä, mutta tuolloin ilmassa oli ollut jotain erilaista. Mä olin ehkä alkuhurmassa sokeasti uskonut, että Mike oli se oikea ja musta tulisi vielä Tia-Maria Blomqvist. En mä tiedä, hyvältähän se purjehtiessaan näytti ja mä olin ollut korviani myöten ihastunut. En vain ollut enää.
Ehkä se oli arjen syytä. Kesän lämpö, loputtomat yöt ja vapaus olivat vaihtuneet syyssateisiin ja pimeisiin iltoihin nenä kiinni koulukirjoissa. Mulla oli tulossa taas tentti, mutta Mike yritti houkutella mukaansa risteilylle oman kaveriporukkansa kanssa, kaikki Hankenin opiskelijoita heiloineen. Se ei ymmärtänyt, miten tärkeää mulle oli oikeasti opiskella ja ymmärtää asiat. Mä olin ajatellut laittaa koko suhteen jäihin, mutta joulukin oli tulossa. Se oli ollut niin innoissaan, kun mä olin lupautunut menemään aatoksi sen perheen luo. Ja mä oikeasti pidin Miken vanhemmista, kamalia appivanhempia niistä ei saisi mitenkään. Jos meidän juttu ylipäätään kestäisi joihinkin häihin asti. Ehkä Vanin ja Tomin onni vain hämäsi mua, enkä enää tiennyt tykkäsinkö Mikestä vai ainoastaan siitä ajatuksesta, että olisi aviomies. Totta puhuen, jos se nyt kosisi, en tiedä mitä vastaisin. Mä olin kyllä ihan liian nuori miettimään koko asiaa.
Mä olin tullut tallille ratsastamaan Deevan saadakseni muuta ajateltavaa, mutta se oli tehty jo tunti sitten. Mä olin vain jäänyt tänne maleksimaan ja yrittänyt näyttää kiireiseltä. Tuntui ironiselta, että mun melkein valmiina psykologina olisi pitänyt olla ihmismielen, käyttäytymisen, ajattelun ja varsinkin tunne-elämän asiantuntija. Ehkä mä vain olin taitava kuuntelemaan muita, mutta en itseäni. Mun ja Tildan pitäisi selvittää koko juttu. Mahdollisimman pian. En mä kestänyt tätä meidän väliin muodostunutta kuilua enää.
"Ootko tänään jossain riennoissa vai ihan kotona vaan? Meidän pitää puhuu", tekstasin sille ja nappasin polkupyöräni tallin seinustalta. Sen tanko kääntyi vihdoin takaisin kohti Rantakatu 11 C 4:ää.
》me to me: bitch you stress me out
Tilda oli käynyt taas Plantagenista uusia "ystäviä". Mä olin käynyt tankkaamassa, kun bensan hinta oli pudonnut 1,85 euroon litralta. Viikon päästä kasvit näyttäisivät yhtä surkeilta kuin Deeva tänään sateisessa tarhassa ja auton tankki olisi tyhjä. Mitäs itse oltiin päätetty muuttaa Helsingin sijasta puolen tunnin ajomatkan päähän Aihojoelle. Varmaan se vuokra, jonka täällä asumalla säästi meni suoraan bensoihin ja kulkemiseen. Ja Deevaan ja kasveihin. Tilda väitti, että kaikki oli ok, mutta mä näin kyllä ettei ollut. Jos jotain olin koulussa oppinut, niin lukemaan tilannetta.
Koko juttu oli vähän monimutkainen. Tilda oli hallitsematon luonnonvoima, mä taas kaiken kasassa pitävä liima. Me oltiin kuin paita ja peppu, joilla riitti puhuttavaa ja korjattavia vääryyksiä. Niin se oli toiminut meidän kahden välillä alakoulusta asti ja toimisi varmasti jatkossakin. Mä olin vain jotenkin etääntynyt Tildasta viime aikoina ja antanut meidän yhteisen kämpän räjähtää. Villakoiria pyöri siellä täällä ja puhtaat astiat alkoivat loppua, kun kumpikaan ei ehtinyt tai yksinkertaisesti jaksanut tiskata. Mä podin koko tilanteesta tunnontuskia. Olinhan mä vannonut, ettei kukaan tulisi meidän väliin. BFF, best friends for ever. Mä inhosin valehtelua ja olin aina ollut tosi ylpeä siitä, että olin sanani mittainen nainen. Paitsi nyt. Meidän koko yhteisen laulun sävel oli oikeudenmukaisuus, eikä mun osalta ollut oikea veto juosta pitkin kyliä poikaystävän kanssa.
Mä ja Mikael tavattiin reilu vuosi sitten opiskelijatapahtumassa ja meillä alkoi heti synkata. Yksi asia johti toiseen, käytiin muutamilla treffeillä ja tapailtiin kuukausi pari ennen kuin meidän jutusta tuli virallista. Se oli törkeän komea, 185 senttimetriä pitkä, treenattu ja tummatukkainen. Ennen mä ja Tilda oltaisiin hihitelty ihastuksillemme yhdessä, mutta tuolloin ilmassa oli ollut jotain erilaista. Mä olin ehkä alkuhurmassa sokeasti uskonut, että Mike oli se oikea ja musta tulisi vielä Tia-Maria Blomqvist. En mä tiedä, hyvältähän se purjehtiessaan näytti ja mä olin ollut korviani myöten ihastunut. En vain ollut enää.
Ehkä se oli arjen syytä. Kesän lämpö, loputtomat yöt ja vapaus olivat vaihtuneet syyssateisiin ja pimeisiin iltoihin nenä kiinni koulukirjoissa. Mulla oli tulossa taas tentti, mutta Mike yritti houkutella mukaansa risteilylle oman kaveriporukkansa kanssa, kaikki Hankenin opiskelijoita heiloineen. Se ei ymmärtänyt, miten tärkeää mulle oli oikeasti opiskella ja ymmärtää asiat. Mä olin ajatellut laittaa koko suhteen jäihin, mutta joulukin oli tulossa. Se oli ollut niin innoissaan, kun mä olin lupautunut menemään aatoksi sen perheen luo. Ja mä oikeasti pidin Miken vanhemmista, kamalia appivanhempia niistä ei saisi mitenkään. Jos meidän juttu ylipäätään kestäisi joihinkin häihin asti. Ehkä Vanin ja Tomin onni vain hämäsi mua, enkä enää tiennyt tykkäsinkö Mikestä vai ainoastaan siitä ajatuksesta, että olisi aviomies. Totta puhuen, jos se nyt kosisi, en tiedä mitä vastaisin. Mä olin kyllä ihan liian nuori miettimään koko asiaa.
Mä olin tullut tallille ratsastamaan Deevan saadakseni muuta ajateltavaa, mutta se oli tehty jo tunti sitten. Mä olin vain jäänyt tänne maleksimaan ja yrittänyt näyttää kiireiseltä. Tuntui ironiselta, että mun melkein valmiina psykologina olisi pitänyt olla ihmismielen, käyttäytymisen, ajattelun ja varsinkin tunne-elämän asiantuntija. Ehkä mä vain olin taitava kuuntelemaan muita, mutta en itseäni. Mun ja Tildan pitäisi selvittää koko juttu. Mahdollisimman pian. En mä kestänyt tätä meidän väliin muodostunutta kuilua enää.
"Ootko tänään jossain riennoissa vai ihan kotona vaan? Meidän pitää puhuu", tekstasin sille ja nappasin polkupyöräni tallin seinustalta. Sen tanko kääntyi vihdoin takaisin kohti Rantakatu 11 C 4:ää.