Uusi edsvikiläinen
hevosenomistaja
vaativa A
/
maapuomi
22 vuotta vanha
Kissa on kuin sielun peili
|
Post by Siri on Oct 4, 2022 9:04:46 GMT
last edited Feb 20, 2024 20:39:52 GMT by Siri
|
||
Post by Siri on Oct 16, 2022 21:29:36 GMT
17.10.
Sälekaihtimien takaa ei paistanut vielä aurinko, kun heräsin herätyskelloni pirinään. Mutisten sammutin hälytyksen ja kierähdin hetkeksi selälleni kerätäkseni itseni. Pimeän huoneen turvin ajelehdin melkein takaisin uneen, mutta viiden minuutin varahälytys pelasti minut kiipelistä. Nousin silmät vielä aivan sikkuralla ylös sängystä ja kännykän valossa etsin reittini kylpyhuoneeseen.
Siristin silmiäni, kun naksautin valot päälle ja heitin yövaatteeni pyykkikoppaan. Suihku aamulla herättäisi minut viimeistään. En ollut kovin aamuihminen ja kehoni vaati heräämiseen suihkun ja pannullisen kahvia. Otettuani kuuman suihkun, kietouduin saunatakkiin ja tallustin keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle. Samalla tein pikapuuroannoksen, joka ei oikeastaan edes maistuisi miltään, mutta oli edullisinta.
Ison Iittalan mustavalkoisen Taikamukin ja samaa sarjaa olevan kulhon kanssa, istahdin pienelle ruokapöydälle syömään aamupalaani. Samalla tuttuun tapaan selasin somet, Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat lävitse. Ei mitään uutta tähän maailmaan. Laskin tyhjän puurokulhon altaaseen ja täytin mukiin uuden kahviannoksen tilkalla kauramaitoa. Sen kanssa suuntasin kylppäriin, jossa kuivasin hiukseni, suoristin ne, pesin hampaat ja meikkasin kevyesti.
Puin vielä vaatteet päälleni ja katsoin kelloa. Minulla oli aikaa vielä kolmannelle kahvimukille ja uudelle somekierrokselle. Niin ainakin luulin, kunnes hokasin myöhästyväni kohta töistä, jos en pitäisi kiirettä. Se oli ihan tuttu tapa. Ensin luulin, ettei ollut kiire ja sitten pitikin jo juosta.
Kerrostalon parkkihallissa pärähti äänekkäästi, kun käynnistin Mustangini. Naapurit ainakin tiesivät aina, kun liikuin jonnekin. Mikä muka olisi ihanampi herätys?
Kello oli kuusi, kun ajoin autoni Espoon K-Supermarket Auroran parkkipaikalle. Tein siellä aika usein vuokratyöläisenä sijaisuuksia, kuten myös muissa kaupoissa pääkaupunkiseudulla. Ei minulla siihen mitään koulutusta ollut, joten palkka oli mitätön, mutta edes jotain tähän konkurssiin. Varsinkin, kun lukion jälkeen olin päättänyt pitää välivuoden, koska mitään hajua mitä voisin haluta tehdä myöhemmin.
Nyt toimi vuokratyöläisenä olo, koska oman hevosen kanssa oli kiva määrätä omista vuoroistaan. Tekemällä joskus jopa kaksi vuoroa eri kaupoissa saman päivän aikana, pystyi pyhittämään päiviä valmennuksille ja kisoille ilman, että piti sopia työpaikan kanssa erikseen.
Ei kassatyöskentely ollut mitenkään hohdokasta ja erityisesti vanhat vaarit ja mummot, olivat raskaimpia asiakkaita. Kuten tänäänkin sain kuunnella erään vaarin elämänkerran bussikuskina. Kyllä se kaikki siinä meni, kun tiesi ettei aikonut koko loppuelämää sitäkään tehdä. Työpäivät onneksi menivät ihan suht nopeasti, kun näin isossa kaupungissa asiakasvirta oli juokseva.
Päivän päätteeksi oli kuitenkin kiva käydä vaihtamassa vaatteet, käydä vielä hakemassa eväät ja sen jälkeen lähteä kohti tallia. Onneksi olin löytänyt läheltä Queenielle tallipaikan. Edsvik oli aivan huippulaatuinen talli ja Queenie oli kotiutunut sinne hyvin. Myöskin tämmöisinä syksyisenä sadepäivänä oli kiva päästä suoraan tallista maneesiin. Ehdoton iso plussa.
Tallilla suuntasin heti vaihtamaan vaatteet mustiin ratsastushousuihin ja softshell takkiin. Sateen takia laitoin vielä sadetakin päälle, kun lähdin tarhoille. Queenie seisoi tarhassa valkoharmaassa sadeloimessa ja kohotti päänsä huomatessaan liikettä. Otin tamman riiminnarun aidan viereltä ja pujahdin sisään. Queenie oli onneksi niin helppo ottaa sisälle, että se tuli oitis luokse. Rapsutin sitä otsalta samalla, kun naksautin narun kiinni. Queenie seurasi minua reippaasti vierellä talliin, jossa pyöräytin sen pesupaikalle. Riisuin siltä sadeloimen ja huuhtelin mutaiset jalat, ennen kuin päästin sen karsinaan.
Antaisin tamman hetken kuivatella, kun kävisin itse hieman syömässä. Otin valmissalaattini jääkaapista ja lämmitin pannussa seisoneen kahvin mikron kautta. Kauramaito oli loppunut, joten jouduin juomaan sen mustana. Ihan miten vain, kunhan sain kahvia. Istahdin pöydän ääreen ja aloitin tutun somen tutkimisen.
Pian sosiaalitiloihin asteli kaksikko, jotka pitelivät tiukasti toisiaan käsistä kiinni. Toisen tunnistin tallityöntekijäksi, Samueliksi, mutta tyttöä en ollut ennen nähnyt. Kädestä pitelemisestä päätellen pojan tyttöystävä. Päättelykykyni veti vertoja Sherlock Holmesille.
"Moi", tervehdin heitä.
"Ai hei! Säkö olet se uusi?" tyttö kysyi. "Mä olen Caro."
"Joo, Siri", vastasin nyökäten.
"No, miten oot viihtynyt?" Caro istahti oitis minua vastapäätä.
"Hyvin ainakin tähän asti", kerroin. "Queenie myös ainakin näyttää viihtyvän."
Me juteltiin siinä hetki. Ilmeni myös, että meillä oli hauskoja yhteisiä juttuja. Lähinnä nyt tämä sukulaisuusjutut Ruotsin puolella ja meidän hevoset. Molemmat oli Ruotsista Suomeen tulleita Hollantilaisia. Ihme kyllä eivät sentään samalta omistajalta.
"Oletko tulossa vai menossa?" Samuel kysyi.
"Tulossa."
"Me ajateltiin hypätä", Caro kertoi. "Säkin voit tulla, jos haluut?"
"Mä en hyppää", kerroin naurahtaen. "Olen koulutuuppari."
"No, mutta nähdään silti maneesilla", Caro hymyili ja nyökkäsin.
Kulautin loput kahvista kurkkuuni ja vein mukin tiskikoneeseen.
Siitä noin parinkymmenen minuutin kuluttua, Queenie seisoi maneesissa nousujakkaran vieressä valmiina. Kiristin vielä vyön, ennen kuin nousin jakkaralta satulaan ja pujotin myös oikean jalan saappaan jalustimeen. Päästin Queenien kävelemään. Samuel ja Caro rakensivat itselleen esteitä ja lupasivat jättää minulle puhtaan alueen toiseen päähän. Siinä vaiheessa, kun pariskunta lähti takaisin talliin, keräsin Queenien ohjat nostin ravin.
Meillä oli ollut hyvin tiuha kisarupeama toukokuusta lähtien, joka oli lähtenyt hyvin, mutta lopulta Kultasaaressa saadun hylätyn jälkeen kaikki oli mennyt vain surkeasti. Kunnes me sitten tehtiin ensimmäinen päivä Mangoviassa meidän yhteinen ennätys. Olin siitä tietenkin iloinen, mutta vähän mietin mahtoiko tuomarointi olla lepsua, kun yli 70% tulos salli meille vasta yhdeksännen sijan. No, oli sekin ihan fakta, että luokka oli ollut ihan järkyttävän kovatasoinen.
Vielä kuun lopussa Baffnerin kisojen jälkeen, me aiottiin ottaa vähän lomaa kisailusta. Queenie saisi palautua rauhassa, tehtäisiin hönttäjutskia ja keskityttäisiin valmentautumaan. Onneksi oli käynyt ilmi, että Edsvikissä kävi eräs kouluvalmentaja, jolta aioin ehdottomasti varata valmennuksen. Toivon mukaan siitä saataisiin solmittua hyvä rutiini valmennus. Sitä me varmasti kaivattiin.
Queenie tuntui tänään kevyeltä. Tuttuun tapaan se yritti improvisoida, kun jäin liikaa matkustelemaan, mutta noin muuten sen kanssa sujui hyvin. Me otettiin välikäynnit silloin, kun Caro ja Samuel tulivat hevosineen maneesiin. Molemmat hevoset olivat kyllä näyttäviä ja Samuelin Kirppu ehdottoman komea. Onneksi Queeniella ei ollut kiima päällä, muuten Samuel ei olisi kyllä yhtään saanut rauhaa.
Heidän aloittaessa hyppäämisen, minä siirryin toiseen päätyyn ja nostelin pääty-ympyrällä laukkaa. Tein myös vastalaukkaa, siirtelin takaosaa ulos ja kaikkea sellaista pikkusälää. Lopulta siirsin tamman raviin ja annoin sen ravata hieman pidemmällä kaulalla. Taputin sitä kaulalle samalla, kun kevensin ja sivusilmällä vilkuilin hyppääjien tekemistä.
Ei sillä ettenkö olisi koskaan hypännyt. Joskus kaksitoistavuotiaana leirillä, kun oli pakko, mutta ei se ollut minun juttuni. Puomeja tein Queenienkin kanssa, mutta siihen se jäi. Tammasta kyllä löytyi ymmärtääkseni hyppykykyä, mutta en aikonut ihan edes lähiaikoina antaa sitä siihen muille siihen tarkoitukseen.
Takaisin tallissa, riisuin Queenien pesupaikalla ja kylmensin sen jalat, jonka jälkeen se sai juoda litkunsa. Kävin hakemassa kuivatushuoneesta kuivan sadeloimen, puin sen Queenielle ja vein vielä loppupäiväksi tarhaan. Itse suuntasin siitä vaatteiden vaihdon jälkeen kohti kotia syömään jotain parempaa kuin Freshin epämääräisen kanasalaatin.
Sälekaihtimien takaa ei paistanut vielä aurinko, kun heräsin herätyskelloni pirinään. Mutisten sammutin hälytyksen ja kierähdin hetkeksi selälleni kerätäkseni itseni. Pimeän huoneen turvin ajelehdin melkein takaisin uneen, mutta viiden minuutin varahälytys pelasti minut kiipelistä. Nousin silmät vielä aivan sikkuralla ylös sängystä ja kännykän valossa etsin reittini kylpyhuoneeseen.
Siristin silmiäni, kun naksautin valot päälle ja heitin yövaatteeni pyykkikoppaan. Suihku aamulla herättäisi minut viimeistään. En ollut kovin aamuihminen ja kehoni vaati heräämiseen suihkun ja pannullisen kahvia. Otettuani kuuman suihkun, kietouduin saunatakkiin ja tallustin keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle. Samalla tein pikapuuroannoksen, joka ei oikeastaan edes maistuisi miltään, mutta oli edullisinta.
Ison Iittalan mustavalkoisen Taikamukin ja samaa sarjaa olevan kulhon kanssa, istahdin pienelle ruokapöydälle syömään aamupalaani. Samalla tuttuun tapaan selasin somet, Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat lävitse. Ei mitään uutta tähän maailmaan. Laskin tyhjän puurokulhon altaaseen ja täytin mukiin uuden kahviannoksen tilkalla kauramaitoa. Sen kanssa suuntasin kylppäriin, jossa kuivasin hiukseni, suoristin ne, pesin hampaat ja meikkasin kevyesti.
Puin vielä vaatteet päälleni ja katsoin kelloa. Minulla oli aikaa vielä kolmannelle kahvimukille ja uudelle somekierrokselle. Niin ainakin luulin, kunnes hokasin myöhästyväni kohta töistä, jos en pitäisi kiirettä. Se oli ihan tuttu tapa. Ensin luulin, ettei ollut kiire ja sitten pitikin jo juosta.
Kerrostalon parkkihallissa pärähti äänekkäästi, kun käynnistin Mustangini. Naapurit ainakin tiesivät aina, kun liikuin jonnekin. Mikä muka olisi ihanampi herätys?
Kello oli kuusi, kun ajoin autoni Espoon K-Supermarket Auroran parkkipaikalle. Tein siellä aika usein vuokratyöläisenä sijaisuuksia, kuten myös muissa kaupoissa pääkaupunkiseudulla. Ei minulla siihen mitään koulutusta ollut, joten palkka oli mitätön, mutta edes jotain tähän konkurssiin. Varsinkin, kun lukion jälkeen olin päättänyt pitää välivuoden, koska mitään hajua mitä voisin haluta tehdä myöhemmin.
Nyt toimi vuokratyöläisenä olo, koska oman hevosen kanssa oli kiva määrätä omista vuoroistaan. Tekemällä joskus jopa kaksi vuoroa eri kaupoissa saman päivän aikana, pystyi pyhittämään päiviä valmennuksille ja kisoille ilman, että piti sopia työpaikan kanssa erikseen.
Ei kassatyöskentely ollut mitenkään hohdokasta ja erityisesti vanhat vaarit ja mummot, olivat raskaimpia asiakkaita. Kuten tänäänkin sain kuunnella erään vaarin elämänkerran bussikuskina. Kyllä se kaikki siinä meni, kun tiesi ettei aikonut koko loppuelämää sitäkään tehdä. Työpäivät onneksi menivät ihan suht nopeasti, kun näin isossa kaupungissa asiakasvirta oli juokseva.
Päivän päätteeksi oli kuitenkin kiva käydä vaihtamassa vaatteet, käydä vielä hakemassa eväät ja sen jälkeen lähteä kohti tallia. Onneksi olin löytänyt läheltä Queenielle tallipaikan. Edsvik oli aivan huippulaatuinen talli ja Queenie oli kotiutunut sinne hyvin. Myöskin tämmöisinä syksyisenä sadepäivänä oli kiva päästä suoraan tallista maneesiin. Ehdoton iso plussa.
Tallilla suuntasin heti vaihtamaan vaatteet mustiin ratsastushousuihin ja softshell takkiin. Sateen takia laitoin vielä sadetakin päälle, kun lähdin tarhoille. Queenie seisoi tarhassa valkoharmaassa sadeloimessa ja kohotti päänsä huomatessaan liikettä. Otin tamman riiminnarun aidan viereltä ja pujahdin sisään. Queenie oli onneksi niin helppo ottaa sisälle, että se tuli oitis luokse. Rapsutin sitä otsalta samalla, kun naksautin narun kiinni. Queenie seurasi minua reippaasti vierellä talliin, jossa pyöräytin sen pesupaikalle. Riisuin siltä sadeloimen ja huuhtelin mutaiset jalat, ennen kuin päästin sen karsinaan.
Antaisin tamman hetken kuivatella, kun kävisin itse hieman syömässä. Otin valmissalaattini jääkaapista ja lämmitin pannussa seisoneen kahvin mikron kautta. Kauramaito oli loppunut, joten jouduin juomaan sen mustana. Ihan miten vain, kunhan sain kahvia. Istahdin pöydän ääreen ja aloitin tutun somen tutkimisen.
Pian sosiaalitiloihin asteli kaksikko, jotka pitelivät tiukasti toisiaan käsistä kiinni. Toisen tunnistin tallityöntekijäksi, Samueliksi, mutta tyttöä en ollut ennen nähnyt. Kädestä pitelemisestä päätellen pojan tyttöystävä. Päättelykykyni veti vertoja Sherlock Holmesille.
"Moi", tervehdin heitä.
"Ai hei! Säkö olet se uusi?" tyttö kysyi. "Mä olen Caro."
"Joo, Siri", vastasin nyökäten.
"No, miten oot viihtynyt?" Caro istahti oitis minua vastapäätä.
"Hyvin ainakin tähän asti", kerroin. "Queenie myös ainakin näyttää viihtyvän."
Me juteltiin siinä hetki. Ilmeni myös, että meillä oli hauskoja yhteisiä juttuja. Lähinnä nyt tämä sukulaisuusjutut Ruotsin puolella ja meidän hevoset. Molemmat oli Ruotsista Suomeen tulleita Hollantilaisia. Ihme kyllä eivät sentään samalta omistajalta.
"Oletko tulossa vai menossa?" Samuel kysyi.
"Tulossa."
"Me ajateltiin hypätä", Caro kertoi. "Säkin voit tulla, jos haluut?"
"Mä en hyppää", kerroin naurahtaen. "Olen koulutuuppari."
"No, mutta nähdään silti maneesilla", Caro hymyili ja nyökkäsin.
Kulautin loput kahvista kurkkuuni ja vein mukin tiskikoneeseen.
Siitä noin parinkymmenen minuutin kuluttua, Queenie seisoi maneesissa nousujakkaran vieressä valmiina. Kiristin vielä vyön, ennen kuin nousin jakkaralta satulaan ja pujotin myös oikean jalan saappaan jalustimeen. Päästin Queenien kävelemään. Samuel ja Caro rakensivat itselleen esteitä ja lupasivat jättää minulle puhtaan alueen toiseen päähän. Siinä vaiheessa, kun pariskunta lähti takaisin talliin, keräsin Queenien ohjat nostin ravin.
Meillä oli ollut hyvin tiuha kisarupeama toukokuusta lähtien, joka oli lähtenyt hyvin, mutta lopulta Kultasaaressa saadun hylätyn jälkeen kaikki oli mennyt vain surkeasti. Kunnes me sitten tehtiin ensimmäinen päivä Mangoviassa meidän yhteinen ennätys. Olin siitä tietenkin iloinen, mutta vähän mietin mahtoiko tuomarointi olla lepsua, kun yli 70% tulos salli meille vasta yhdeksännen sijan. No, oli sekin ihan fakta, että luokka oli ollut ihan järkyttävän kovatasoinen.
Vielä kuun lopussa Baffnerin kisojen jälkeen, me aiottiin ottaa vähän lomaa kisailusta. Queenie saisi palautua rauhassa, tehtäisiin hönttäjutskia ja keskityttäisiin valmentautumaan. Onneksi oli käynyt ilmi, että Edsvikissä kävi eräs kouluvalmentaja, jolta aioin ehdottomasti varata valmennuksen. Toivon mukaan siitä saataisiin solmittua hyvä rutiini valmennus. Sitä me varmasti kaivattiin.
Queenie tuntui tänään kevyeltä. Tuttuun tapaan se yritti improvisoida, kun jäin liikaa matkustelemaan, mutta noin muuten sen kanssa sujui hyvin. Me otettiin välikäynnit silloin, kun Caro ja Samuel tulivat hevosineen maneesiin. Molemmat hevoset olivat kyllä näyttäviä ja Samuelin Kirppu ehdottoman komea. Onneksi Queeniella ei ollut kiima päällä, muuten Samuel ei olisi kyllä yhtään saanut rauhaa.
Heidän aloittaessa hyppäämisen, minä siirryin toiseen päätyyn ja nostelin pääty-ympyrällä laukkaa. Tein myös vastalaukkaa, siirtelin takaosaa ulos ja kaikkea sellaista pikkusälää. Lopulta siirsin tamman raviin ja annoin sen ravata hieman pidemmällä kaulalla. Taputin sitä kaulalle samalla, kun kevensin ja sivusilmällä vilkuilin hyppääjien tekemistä.
Ei sillä ettenkö olisi koskaan hypännyt. Joskus kaksitoistavuotiaana leirillä, kun oli pakko, mutta ei se ollut minun juttuni. Puomeja tein Queenienkin kanssa, mutta siihen se jäi. Tammasta kyllä löytyi ymmärtääkseni hyppykykyä, mutta en aikonut ihan edes lähiaikoina antaa sitä siihen muille siihen tarkoitukseen.
Takaisin tallissa, riisuin Queenien pesupaikalla ja kylmensin sen jalat, jonka jälkeen se sai juoda litkunsa. Kävin hakemassa kuivatushuoneesta kuivan sadeloimen, puin sen Queenielle ja vein vielä loppupäiväksi tarhaan. Itse suuntasin siitä vaatteiden vaihdon jälkeen kohti kotia syömään jotain parempaa kuin Freshin epämääräisen kanasalaatin.