Post by Marcel Cedrone on Oct 20, 2022 17:30:15 GMT
last edited Jan 12, 2023 14:33:35 GMT by Marcel Cedrone
|
|
Post by Marcel Cedrone on Oct 21, 2022 12:28:40 GMT
I: 19.10.2022 - Kuulopuhetta
》clever as the devil and twice as pretty
Oskari Airamo. No olihan se vielä vaippahousu. Jos olisin tiennyt sen ajavan hateloa Aixamin ruohonleikkuria nupit kaakossa, olisin vastannut sen hakemukseen suoralta kädeltä kieltävästi. Äijä oli vähän outo, ehkä se larppasi aurinkolaseineen TIX:iä. Varmaan sillä oli autossaan ainakin viisi Wunderbaumia, karvanopat ja ratinlämmitinkin. Tuhahdin huvittuneena koko tilanteelle - mä olin vakavissani valinnut lapsen vuokraamaan Dianaa, silmäterääni, kaikkien vaihtoehtojen joukosta.
Uskomatonta kyllä, oli tässä tilanteessa kuitenkin ajatusta. Ei naista vuokraajaksi, ei varsinkaan omanikäistä. Siitä seuraisi hetken hupia - hyvää hupia, mutta sitten joutuisin etsimään uuden tilalle ja aloittamaan koko viestirumban alusta. Olin laiska ja tämä mies ratkaisu... tai siis poika. En ollut sen taidoista vielä ihan täysin vakuuttunut, joten valvoisin sen menoa Dianan kanssa ainakin ensimmäiset kerrat. Tamma oli etenkin uusia kohtaan aika vaikea - yksi monista asioista, joka meillä kahdella on yhteistä. Tosi nokkelaa, ehhehheh. Lemmikki muistuttaa omistajaansa, tottahan se oli.
Mun ja Oskarin ensimmäinen tapaaminen oli sujunut ihan hyvin. Tai ehkä sekin oli jo liioittelua. En ollut varma, oliko mikään sanomani mennyt sillä jakeluun asti. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että sen arskojen peittämät silmät olivat lautasten kokoiset mun selitystä kuunnellessa. Kun mä nyt talutin Dianaa takaisin tarhaan, äkkäsin Oskun tyhjäkäynnillä seisovassa pahvilaatikossaan tallin pihassa. Sen suu kävi kuin Singerin ompelukone: "JOSEFIINA ARVAA MITÄ! SE OLI IHAN SIKA!"
Hymyni hyytyi ja pyöräytin silmiäni. Että kehtasi. Ei tarvitsisi tulla takaisin, Oskari saisi ajaa muovikopperonsa ihan surutta takaisin Espooseen ja jäädä sinne. Olisin muuten ehdottanut merta, mutta sitä ei saa nykyisin enää roskata. Mahdottoman ikävää. Talutin vihreään loimeen käärityn Dianan nopeasti sateen kastelemalle tarhalle ja päästin sen sinne kaverinsa seuraksi. Ehtisin vielä sanoa Oskulle, että hoitaisi tavaransa pois mun kaapista saman tien. Tallialueella ei saa juosta ja läpäläpälää, vähät välitin ja kiristin tahtiani. Mitä paremmin säännöt tuntee, sitä tehokkaammin niitä voi rikkoa. Ruohonleikkurin takavalot kuitenkin hävisivät juuri mutkan taakse bassojen jumputuksen säestämänä. Voihan vittu.
Ei auttanut muu kuin vaeltaa takaisin talliin hakemaan omia kamojani. Mietin samalla mihin kehtaisin nakata Oskarin jutut saamatta syytettä jostain toisen omaisuuden vahingoittamisesta. Mansplainaisin, manipuloisin ja mieshuoraisin tieni kyllä ulos mistä tahansa kuin koira veräjästä, ihan viimeistään iskän rahoilla. Ehkä ei kumminkaan kannattanut ottaa nyt riskiä, isäukko oli ollut viime aikoina turhan ärhäkkänä jonkun Adrianan poikaystävän takia. Onneksi se ei tiennyt mun peleistäni, eikä sitä kyllä varmaan kiinnostanutkaan. Hyvä vaan, että pojalla on vientiä, jotakin sen suuntaista se saattaisi sanoa. Adriana nyt vain sattui olemaan hänen ainoa tyttärensä.
Muhun oli varmaan asennettu syntymässä joku draamatutka, joka havaitsi välittömästi signaaleja riitelyä kuullessaan. Tapani mukaisesti en vaivautunut piilottelemaan, vaan marssin reippaasti tallin oville kuin koko paikan omistaja. Siellä mua pidempi, tosin huonoryhtinen ja huppuun naamioitunut poika sekä viimeisen päälle laitettu, hänen vierellään hobitilta näyttävä tyttö kinastelivat jostain taloasioista kuin vanha aviopari. Toinen halusi pienen söpön mökin, toinen tyytyi vain kartanoon. Jälkimmäinen mulla olisi tarjota.
"Ongelmia paratiisissa?" kysyin leveästi virnistäen, kun parkkeerasin itseni kaksikon väliin. Ne pitivät tauon toistensa herjaamisesta, varmaan silkasta kohteliaisuudesta uutta kävijää kohtaan. Virhe numero yksi. Kuten Sun Tzu Sodankäynnin taidossa toteaa, vihollinen itse tarjoilee vastustajalleen tilaisuuden voittaa. Nyt pääsin livahtamaan mukaan keskusteluun kuin käärme.
"Sulle mä oon Marcel", sanoin hymyillen tytölle, "ja sulle MSYG", jatkoin pojalle. Sillä kesti hetki tajuta mitä lyhenteelläni tarkoitin. Laskelmoitua kaikki, se nimittäin sai hänet näyttämään täydeltä idiootilta. Tyttö vain tuijotti meitä molempia vuoron perään, ensin hämmentyneesti, sitten huvittuneesti.
"Sun matkaan voin vaikka lähteäkin", se vastasi yllättäen, "mä oon Carola, mutta sano vaan Caro."
"Amore mio on paljon parempi", vastasin silmääni iskien ja vilkutin vielä provoksi pojalle.
Se vain jäi seisomaan tumput suorina, kun talutin sen tyttöystävän sisään talliin. Virhe numero kaksi, oikealta ritarilta olisin ottanut jo turpaani. Tämä ritari ei onneksi ollut kiiltävässä haarniskassa neitonsa pelastava urho vaan pelkkä vikisevä rotta, joka ei kalpeudesta päätellen ollut nähnyt aurinkoa viimeiseen vuoteen. Olin mennyt painelemaan taas kerran oikeita nappuloita, omaksi huvikseni, puhtaasti muiden kustannuksella. Tyhmää? Joo. Sen arvoista? Totta vitussa.
》clever as the devil and twice as pretty
Oskari Airamo. No olihan se vielä vaippahousu. Jos olisin tiennyt sen ajavan hateloa Aixamin ruohonleikkuria nupit kaakossa, olisin vastannut sen hakemukseen suoralta kädeltä kieltävästi. Äijä oli vähän outo, ehkä se larppasi aurinkolaseineen TIX:iä. Varmaan sillä oli autossaan ainakin viisi Wunderbaumia, karvanopat ja ratinlämmitinkin. Tuhahdin huvittuneena koko tilanteelle - mä olin vakavissani valinnut lapsen vuokraamaan Dianaa, silmäterääni, kaikkien vaihtoehtojen joukosta.
Uskomatonta kyllä, oli tässä tilanteessa kuitenkin ajatusta. Ei naista vuokraajaksi, ei varsinkaan omanikäistä. Siitä seuraisi hetken hupia - hyvää hupia, mutta sitten joutuisin etsimään uuden tilalle ja aloittamaan koko viestirumban alusta. Olin laiska ja tämä mies ratkaisu... tai siis poika. En ollut sen taidoista vielä ihan täysin vakuuttunut, joten valvoisin sen menoa Dianan kanssa ainakin ensimmäiset kerrat. Tamma oli etenkin uusia kohtaan aika vaikea - yksi monista asioista, joka meillä kahdella on yhteistä. Tosi nokkelaa, ehhehheh. Lemmikki muistuttaa omistajaansa, tottahan se oli.
Mun ja Oskarin ensimmäinen tapaaminen oli sujunut ihan hyvin. Tai ehkä sekin oli jo liioittelua. En ollut varma, oliko mikään sanomani mennyt sillä jakeluun asti. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että sen arskojen peittämät silmät olivat lautasten kokoiset mun selitystä kuunnellessa. Kun mä nyt talutin Dianaa takaisin tarhaan, äkkäsin Oskun tyhjäkäynnillä seisovassa pahvilaatikossaan tallin pihassa. Sen suu kävi kuin Singerin ompelukone: "JOSEFIINA ARVAA MITÄ! SE OLI IHAN SIKA!"
Hymyni hyytyi ja pyöräytin silmiäni. Että kehtasi. Ei tarvitsisi tulla takaisin, Oskari saisi ajaa muovikopperonsa ihan surutta takaisin Espooseen ja jäädä sinne. Olisin muuten ehdottanut merta, mutta sitä ei saa nykyisin enää roskata. Mahdottoman ikävää. Talutin vihreään loimeen käärityn Dianan nopeasti sateen kastelemalle tarhalle ja päästin sen sinne kaverinsa seuraksi. Ehtisin vielä sanoa Oskulle, että hoitaisi tavaransa pois mun kaapista saman tien. Tallialueella ei saa juosta ja läpäläpälää, vähät välitin ja kiristin tahtiani. Mitä paremmin säännöt tuntee, sitä tehokkaammin niitä voi rikkoa. Ruohonleikkurin takavalot kuitenkin hävisivät juuri mutkan taakse bassojen jumputuksen säestämänä. Voihan vittu.
Ei auttanut muu kuin vaeltaa takaisin talliin hakemaan omia kamojani. Mietin samalla mihin kehtaisin nakata Oskarin jutut saamatta syytettä jostain toisen omaisuuden vahingoittamisesta. Mansplainaisin, manipuloisin ja mieshuoraisin tieni kyllä ulos mistä tahansa kuin koira veräjästä, ihan viimeistään iskän rahoilla. Ehkä ei kumminkaan kannattanut ottaa nyt riskiä, isäukko oli ollut viime aikoina turhan ärhäkkänä jonkun Adrianan poikaystävän takia. Onneksi se ei tiennyt mun peleistäni, eikä sitä kyllä varmaan kiinnostanutkaan. Hyvä vaan, että pojalla on vientiä, jotakin sen suuntaista se saattaisi sanoa. Adriana nyt vain sattui olemaan hänen ainoa tyttärensä.
Muhun oli varmaan asennettu syntymässä joku draamatutka, joka havaitsi välittömästi signaaleja riitelyä kuullessaan. Tapani mukaisesti en vaivautunut piilottelemaan, vaan marssin reippaasti tallin oville kuin koko paikan omistaja. Siellä mua pidempi, tosin huonoryhtinen ja huppuun naamioitunut poika sekä viimeisen päälle laitettu, hänen vierellään hobitilta näyttävä tyttö kinastelivat jostain taloasioista kuin vanha aviopari. Toinen halusi pienen söpön mökin, toinen tyytyi vain kartanoon. Jälkimmäinen mulla olisi tarjota.
"Ongelmia paratiisissa?" kysyin leveästi virnistäen, kun parkkeerasin itseni kaksikon väliin. Ne pitivät tauon toistensa herjaamisesta, varmaan silkasta kohteliaisuudesta uutta kävijää kohtaan. Virhe numero yksi. Kuten Sun Tzu Sodankäynnin taidossa toteaa, vihollinen itse tarjoilee vastustajalleen tilaisuuden voittaa. Nyt pääsin livahtamaan mukaan keskusteluun kuin käärme.
"Sulle mä oon Marcel", sanoin hymyillen tytölle, "ja sulle MSYG", jatkoin pojalle. Sillä kesti hetki tajuta mitä lyhenteelläni tarkoitin. Laskelmoitua kaikki, se nimittäin sai hänet näyttämään täydeltä idiootilta. Tyttö vain tuijotti meitä molempia vuoron perään, ensin hämmentyneesti, sitten huvittuneesti.
"Sun matkaan voin vaikka lähteäkin", se vastasi yllättäen, "mä oon Carola, mutta sano vaan Caro."
"Amore mio on paljon parempi", vastasin silmääni iskien ja vilkutin vielä provoksi pojalle.
Se vain jäi seisomaan tumput suorina, kun talutin sen tyttöystävän sisään talliin. Virhe numero kaksi, oikealta ritarilta olisin ottanut jo turpaani. Tämä ritari ei onneksi ollut kiiltävässä haarniskassa neitonsa pelastava urho vaan pelkkä vikisevä rotta, joka ei kalpeudesta päätellen ollut nähnyt aurinkoa viimeiseen vuoteen. Olin mennyt painelemaan taas kerran oikeita nappuloita, omaksi huvikseni, puhtaasti muiden kustannuksella. Tyhmää? Joo. Sen arvoista? Totta vitussa.